VUODEN ENSIMMÄINEN TAPAHTUMA
Vuosi on pyörähtänyt jo kunnolla käyntiin ja aluenuorten kuviot tälle vuodelle rupeavat pikkuhiljaa selviämään. Töitä on vielä paljon edessä, mutta silti ollaan siinä pisteessä, että tämän vuoden ensimmäinen tapahtuma on jo selvillä.
Snowtubing-viikonloppu 24.-25.2. Lauantai aamuna suuntaamme bussilla kohti Klaukkalaa ja Snowtubingkeskusta, missä laskemme hulvattomasti mäkeä. Sieltä jatkamme Nuuksioon erämaamaiseman keskelle Valkealammen mökille. Mökillä aika kuluu sunnuntai-päivän puolelle. Puhutaan asiaa, paistetaan makkaraa ja saunotaan... Tapahtumaan on rajoitetusti paikkoja. Viimeinen ilmoittautumispäivä on perjantaina 2.2. Ilmoittautumisohjeet löytyvät PAM-lehden eilen (19.1.) ilmestyneestä numerosta. Lähde mukaan pitämään hauskaa!
Tämän vuoden aikana aluenuoret järjestävät 6-7 tapahtumaa. Niiden suunnittelua ja toteutusta valmistellaan koko vuoden ajan. Syksylle sijoittuville tapahtumille ei ole vielä päivämääriäkään. Mutta tämä kevät ja alkukesä rupeavat olemaan selvillä. Aluenuoret järjestävät laadukkaan itsepuolustuskoulutuksen 7.4. ja Ahvenanmaalle lähdetään 16.-17.6. Syksyllä mm. tutustutaan Eestin ammattiyhdistysliikkeeseen Tallinnassa ja käydään saaristoristeilyllä Helsingin edustalla. Nämä ovat siis tällä hetkellä voimassa olevia suunnitelmia, joista toki yritetään pitää kiinni loppuun saakka. Aina voi kuitenkin näin pitkällä aikavälillä sattua jotain, mikä muuttaa ohjelmaa. Mutta tapahtumia tulee olemaan joka tapauksessa! Ja PAMin alle 30 v. jäsenenä olet tervetullut mukaan!
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu